RD Metodi

 

 

RD Metodi

DELFOI – AIKAANSA EDELLÄ

Emme voi syrjäyttää tuhatvuotista viisautta. Tarvitsemme erilaisia näkökulmia, erilaisia asiantuntijoita kulloisenkin ilmiön ja kehittämiskohteen tarkasteluun, sen tulevaisuutta arvioimaan ja tekemään. Kyse on asiantuntijatiedon hyödyntämisestä.

 

Olennaista on pystyä päättelemään kuka on asiantuntija kulloiseenkin tutkimusilmiöön ja miten asiantuntijatietoa hyödynnetään ja tulkitaan. Keskeistä on ymmärtää, että ”kukaan ei sahaa omaa oksaansa”. Tai että asiantuntijoilla on taipumus ”laulaa sen lauluja, kenen leipää syövät”. Tulevaisuuden Delfoissa on tunnistettava, mitkä ryhmät edustavat tulevaisuutta ja vahvistettava esimerkiksi aluekehityksessä nousevien alojen ääntä. Yhden vahvan toimijan, kuten yrityksen tai teollisuudenalan ottaminen asiantuntijaksi johtaa dinosaurusten tavoin alan tuhoon. Rehellistä mielipiteen ilmaisua on tuettava, turhat suodattimet poistettava. Siksi tarvitaan Delfoi-menetelmää ja sen perusominaisuuksia – anonyymisyyttä, iteratiivisuutta ja palautteen antamista.

DELFOI

EILEN – TÄNÄÄN  – HUOMENNA

Delfoi-menetelmän juuret ovat ikiaikaisessa ja muuttumattomassa totuudessa, joka on ilmaistu sanoin: ”Siellä missä on monta neuvonantajaa, siellä on voitto”

Tähän tuhansien vuosien takaa tulevaa muuttumatonta viisautta hyödynsivät myös Antiikin kreikkalaiset yli kaksi vuosituhatta sitten. Merellinen Delfoi sai nimensä Delfiinistä. Delfoin kaupungissa oraakkeli antoi kysyjille vastauksia mitä erilaisimpiin kysymyksiin ja hyödynsi tässä aluksi etenkin maailmaa nähneitä merimiehiä asiantuntijoina.

Uudenajan Delfoi-menetelmän käyttö sai alkunsa toisen maailmansodan voittamisen tarpeeseen. Liittoutuneet kehittivät tutkan ja sen käyttö tarjosi mahdollisuuden ennakointitiedon hyödyntämiseen. Kun tutkalla saatiin vihollisen Saksan lentokoneista havaintoja, saattoivat Brittilentäjät havaintojen perusteella ennakoida viholliskoneiden tulevat liikkeet. Tähän tarvittiin ennakointioppia, joka kehitettiin USA:n ilmavoimien Research and Development-tutkimuslaitoksessa (RAND). Tämä synnytti Delfoi-menetelmän 50/60-luvun taitteessa.

Ratkaiseva vuosi Delfoin kehittymisessä oli vuosi 1975, jolloin ilmestyi RAND-yhtiössä työskennelleen Harold Sackman Delfoi-kritiikki niminen kirja, joka arvosteli silloisen Delfoin epätieteellisyyttä. Lisäksi tulee huomioida, että Sackmanin aikana tulevaisuudentutkimus pyrki ennustamaan tulevaisuutta.

Nykyisin tulevaisuudentutkimus ja Delfoi-soveltaminen pyrkivät yhä enemmän tunnistamaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja auttamaan yhteisöjä valitsemaan näistä haluamansa ja tavoiteltavan tulevaisuuden. Parhaimmillaan Delfoi-soveltaminen toimii yhteisenä oppimisen ja tekemisen menetelmänä.

ALUEKEHITYS RD –

DELFOI-MENETELMÄN SOVELTAJA – KEHITTÄJÄ -ASIANTUNTIJA

Delfoi-menetelmä on edelleen tunnetuin yksittäinen tulevaisuudentutkimuksen menetelmä. Nykyinen talouskriisi ei tullut kaikille globaaleja ilmiöitä tutkineille Delfoin käyttäjille yllätyksenä. Neuvostoliiton romahtaminen lisäsi Delfoin kysyntää. Nykyisestä talouskriisistä voi päästä – tavalla tai toisella hyödyntämällä parasta ja laajaa asiantuntemusta. Siinä Delfoi-menetelmää ja sen käytön huippuasiantuntijoita ei voi sivuuttaa.

Aluekehitys RD on Suomen Delfoi-kehityksen ja samalla tulevaisuudentutkimuksen kentän avainpelaaja. Sen vaikutus on ollut merkittävä kaikilla alan lohkoilla. Aluekehitys on kehittäjä ja uudistaja tuottamalla muille osapuolille uudistumisen aineksia.

Aluekehitys RD:n sovelluksena Delfoi-menetelmä on yhä enemmän valintojen tekemisen työkalu. Puhe vahvuuksista saa uuden ulottuvuuden. RD Aluekehityksen sovelluksissa, valintojen ja niihin sitoutumisen merkitys korostuu alueiden ja organisaatioiden menestystekijänä vahvuuksien hakemisen rinnalla. ”Vain harjoitus tekee mestarin.”

aluekehitys rd

Yksi vastaus artikkeliin: RD Metodi

  1. yrjomyllyla sanoo:

    Eräs kommentoija sanoi – metodista 23.2.2015:

    ”Kiinnostava teidän Delfoi filosofia. Samoin kiinnostava on RD Aluekehitysyhtiö Oy. Kiinnostaa onko yhtiö yleishyödyllinen vai kapitaahyödyllinen. Voin sanoa jos tarvitsette apua ajattelussa niin pystyn antamaan sitä. ”Delfoi filosofia” on virheellinen ja sen luoma tulevaisuus voi olla ISO riski. Voin jakaa tietoa ja ymmärrystä jos teillä tarpeita on. Mutta, haluan myös tietää mikä teidän tarkoitusperä on. Sanon itsestäni sen että pystyn muuttamaan menneisyyden positiiviseksi ja samalla tulevaisuuden.”

    Vastauksemme:

    Huomionne on hyvä ja relevantti riskeistä ja olemme pyrkineet työssämme kiinittämään juuri näihin riskeihin huomiota ja kehittämään metodia, myös yrittäjän väitöskirjassa luotettavammaksi. Olemme sivustoillamme ja sovelluksissa pyrkineet tuomaan esille omaa näkemystä Delfoista. Usein kommentoijat ottavat lähtökohdaksi esimerkiksi konventionaalisen yksimielisyyttä tavoittelevan Delfoin. Me esimerkiksi toimimme myös politiikka-Delfoin perinteen linjassa, jossa kartoitellaan intressiryhmien mielipiteitä ja haetaan mahdollisuuksia, luodaan intressien puitteissa yhteistä näkemystä ja toimintaohjelmia sekä laitetaan niitä toimeen. Jokainen yritys tekee kuitenkin omat valintansa. Me olemme päättäneet keskittyä Delfoi-sovellusten kehittämiseen ja olemme Suomessa ja ehkäpä maailmassa yksittäisenä toimijana kenties selvimmin ja pisimpään keskittyneet juuri tähän, mikä on tuonut myös tuloksia. Mittaamme mielellämme tuloksia vaikuttavuudella. Yksi hyvä esimerkki on esimerkiksi Arktisen meriteknologian ennakointihanke, http://www.amtuusimaa.net. Teimme tietoisen valinnan keskittyä Delfoihin vuonna 1994 ja sitä ennen olimme jo tehneet sovelluksia metodilla. Olemme tulleet tästä lähtökohdasta ulos ja markkinoille ja uskomme voivamme tuoda lisäarvoa huomattavasti nykyisellä osaamisellamme eri toimijoille.

    Yrityksen tehtävä ja tavoite on yleishyödyllinen kehittäminen, mutta se on tavallinen, perheyhtiö.

    Delfoilla on monenlaisia sovellusmahdollisuuksia ja tapoja. Korostamme mm., sitä, että on tunnistettava asiantuntijoiden intressit ja osattava käyttää niitä hyväksi. Tämän osaamme ehkä Suomessa parhaiten, vaikka oppimista aina on. Delfoita voidaan jatkuvasti kehittää ja siihen voidaan liittää nykytilan analyysia ja muita käyttöjärjestelmämetodeja, kuten Tulevaisuusverstaita. Millä käsitteillä ja analyysivälineillä kehittämistyötä tehdään, on myös valintaa ja osaamista vaativaa. Esimerkiksi olemme olleet mukana kehittämässä ns. TKTT-käytäntöä näistä lähtökohdista ja se on arvioitua EU:n parhaimmaksi.

    1) Suomessa esimerkiksi Vaasan seutu on ollut pisimpään metodin soveltaja https://rdaluekehitys.net/2014/09/12/vaasa-on-tulevaisuuden-kasvukaupunki-voimmeko-oppia-siita/.

    2) Asiakaspalautteessa on toivottu, että tuomme soveltamisemme vaikutuksia esille mm. asenteiden muutoksiin https://rdaluekehitys.net/2012/08/18/miten-ihmiset-energisoidaan-ja-mobilisoidaan/

    3) Tässä tätä EU:n suunnan palautetta https://rdaluekehitys.net/2012/07/10/eu-palkitsi-public-private-yhteistyomallin/

Kommentointi on suljettu.